Orkesteri

“Suomalainen kamariorkesteri on elävä todiste kehityksestä, joka suomalaisessa musiikissa on tapahtunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Sen riveissä soittavat maamme eturivin muusikot. Orkesteri on vuosien varrella hioutunut todella herkästi musisoivaksi ja dynaamiseksi.”
-Jukka-Pekka Saraste
Suomalainen kamariorkesteri perustettiin vuonna 1990. Sen taiteellinen johtaja on viulisti-kapellimestari Jan Söderblom. Taiteellisena neuvonantajana on alusta alkaen toiminut Jukka-Pekka Saraste.
Orkesterin soittajat ovat suomalaisten orkesterien eturiviä, konserttimestareita ja äänenjohtajia, johtavia pedagogeja sekä tunnettuja vapaita taiteilijoita. Orkesterin tunnetuin konserttitapahtuma on vuosittain elokuussa järjestettävä Tammisaaren Kesäkonsertit -festivaali. Orkesteria ovat vuosien varrella johtaneet myös useat muut tunnetut suomalaiskapellimestarit, kuten Paavo Berglund, Sakari Oramo, Okko Kamu, Ralf Gothóni ja Hannu Lintu.
Suomalaisen kamariorkesterin työ perustuu valtaosin yksityiseen tukeen. Orkesterin pääyhteistyökumppanit ovat Kone, Veho, Fiskars, HPP Asianajotoimisto ja Raaseporin kaupunki.
Jan Söderblom
Suomalaisen kamariorkesterin taiteellinen johtaja, kapellimestari-viulisti Jan Söderblom suhtautuu ennakkoluulottomasti ja uteliaana kaikkeen, mihin ryhtyy. Hänen urapolkunsa ei välttämättä noudata ortodoksista käsitystä sen enempää viulistina kuin kapellimestarinakaan, mutta se on hänen näköisensä. Vapaa kumpaankin suuntaan.
Viulusolistina Söderblom on vieraillut kotimaisten orkestereiden lisäksi mm. Ruotsin ja Norjan radio-orkestereiden, Helsingborgin sinfoniaorkesterin ja Japanin filharmonisen orkesterin solistina. Uusi Helsinki -kvartetin jäsenenä (1982-2001) hän saavutti kilpailuvoittoja ja konsertoi maailman arvostetuimmissa konserttisaleissa.
Hän toimi Lappeenrannan kaupunginorkesterin taiteellisena johtajana 2001-2008 ja Pori Sinfoniettan ylikapellimestarina 2012-2016. Kapellimestarikiinnitysten ohella hänen monipuolista osaamistaan arvostavat ne lukuisat kansainväliset orkesterit, jotka ovat kutsuneet hänet vierailevaksi konserttimestarikseen.
Jan Söderblom tunnetaan myös oopperakapellimestarina. Hän on johtanut useita produktioita mm. Ruotsin kuninkaallisessa oopperassa Tukholmassa ja Suomen Kansallisoopperassa. Vuodesta 2014 alkaen Helsingin kaupunginorkesterin ensimmäisenä konserttimestarina toiminut Jan Söderblom on Rauma Festivon ja Kauniaisten musiikkijuhlien taiteellinen johtaja.

Jukka-Pekka Saraste
"Suomalainen kamariorkesteri on musiikillinen kotini."
Jukka-Pekka Saraste on Suomalaisen kamariorkesterin taiteellinen neuvonantaja. Saraste on yksi sukupolvensa merkittävimpiä kapellimestareita. Hän on johtanut suurinta osaa Pohjois-Amerikan ja Euroopan tunnetuimmista orkestereista.
Saraste oli mukana perustamassa Suomalaista kamariorkesteria suomalaisten huippumuusikoiden kanssa vuonna 1990.
Saraste toimi Kölnin WDR-sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina kevääseen 2019 saakka ja aloittaa kautensa Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina vuoden 2023 alussa. Saraste on toiminut Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina vuosina 1987–2001, Toronton sinfoniaorkesterin musiikillisena johtajana vuosina 1994–2001, BBC:n sinfoniaorkesterin päävierailijana vuosina 2002–2005 sekä Sinfonia Lahden taiteellisena neuvonantajana vuosina 2008–2011. Vuosina 2006–2013 hän toimi myös Oslon Filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina.
Saraste on saanut urallaan useita palkintoja ja tunnustuksia, kuten Säveltaiteen valtionpalkinnon ja Pro Finlandia -palkinnon.
Lue lisää: www.jukkapekkasaraste.com;

Muusikot
"Kun tulen Suomalaisen kamariorkesterin ensimmäiseen harjoitukseen tauon jälkeen, tunne on maailman paras: On kuin tulisin kotiin."
- Taru Kircher, viulu II
Soittaminen Suomalaisessa kamariorkesterissa merkitsee ketterää orkesterisoittoa, jossa oma panos korostuu. Se merkitsee mahdollisimman vähäistä puhetta ja nopeaa harjoitustahtia, jossa ei laadusta säästellä.
- Petteri Poijärvi, alttoviulu

Tero
Latvala
VIULU I KM

Jyrki
Lasonpalo
VIULU I

Juha-Pekka
Vikman
VIULU I

Taru
Loppela
VIULU I

Liisi
Nuora-Kapanen
VIULU I

Anna-Leena
Haikola
VIULU I

Maaria
Leino
VIULU I

Taru
Kircher
VIULU II

Annika
Palas-Peltokallio
VIULU II

Maija
Kontunen
VIULU II

Satu
Koivula
VIULU II

Benita
Nordell
VIULU II

Annemarie
Åström
VIULU II

Atso
Lehto
ALTTOVIULU

Camilla
Vilkman
ALTTOVIULU

Pei Yi
Wu
ALTTOVIULU

Lotta
Poijärvi
ALTTOVIULU

Petteri
Poijärvi
ALTTOVIULU

Eeva
Rysä
SELLO

Riitta
Pesola
SELLO

Kirsti
Väyrynen
SELLO

Tomas
Nuñez
SELLO

Aapo
Juutilainen
KONTRABASSO

Hanna-Kaarina
Heikinheimo
HUILU

Emmi
Tikkala
HUILU

Sanna
Niemikunnas
OBOE

Olli
Leppäniemi
KLARINETTI

Jussi
Särkkä
FAGOTTI

Erkki
Suomalainen
FAGOTTI

Esa
Tukia
KÄYRÄTORVI

Satu
Huuskonen
KÄYRÄTORVI

Sam
Parkkonen
KÄYRÄTORVI

Mika
Paajanen
KÄYRÄTORVI

Hans Petter
Stangnes
TRUMPETTI

Jorma
Rautakoski
TRUMPETTI

Mika
Tuomisalo
TRUMPETTI

Anna-Liisa
Lindberg
PASUUNA

Jussi
Vuorinen
PASUUNA

Kazutaka
Morita
PATARUMMUT